Jos joku olis sanonu mulle pari kuukautta sitten että oisin nyt näin onnellinen, en todennäköisesti olis uskonu sitä. Vaikka nää mun tunteet edelleenkin heittelehtii miten sattuu, on kaiken kaikkiaan tilanne jotenkin kuitenkin rauhoittunu (;
Meidän yks opettaja puhu tässä taannoin maanpäällisestä paratiisista.. Jos mulla olis tällänen 'paratiisi' ois se melko varmasti Ruovesi. Tai Tampere. Ruovesi sen takia koska siellä on maailman parhaita ihmisiä, joita mul on jatkuvasti ikävä :( Ja Tampere, koska se on ihana paikka muuten vaan, etenki kesällä (: Jotenkin jännä, että vaikka mä halusinkin pois Ruovedeltä & se paikka vieläkin joskus ahdistaa ja on vaikeeta olla siellä, oon oppinu jotenkin hyväksyyn sen. Joskus mul on ikäväkin. Näin erilaisessa ja uudessa tilanteessa oppii arvostaan eri asioita eri tavalla. Ja tajuu, että asiathan on ja oli aiemminkin ihan hyvin (: Vois mennä huonomminkin..
Sitten oon kans miettiny sitä, kuinka pieni ero vihalla ja rakkaudella on :/ Mä ainakin tunnen ihmisen, jota vuoroitellen rakastan ja vihaan. Nyt jälkimmäistä. Vihaan itsessäni just tätä luonteenpirrettä, tätä että ärsyynnyn/vihastun ihmisiin niiin helposti.. Ja haluun sitten kuitenkin pyytää anteeks melkein heti perään, oon yrittänyt harjoitella, yritän edelleen siis.
Se sentään on nostanut mielialaa, että huomenna tosiaan loppuu koulu, aamulla kirkkoon ja sitten todistukset, koko homma vie semmoset vajaa pari tuntia (: Ja sitten se on ohi, eka syksy Alavudella ja vaikka alkusyksytä tuntuikin kamalalta, mä kuitenkin selvisin (: Tosin en ilman ystävien tukea, kiitos teille (: ♥ Ja nyt enää puolet jäljellä ysiä, sitten se on lopullisesti ohi ja pääsen vihdoin opiskelemaan sitä mitä haluan (((: Vaikka lisää muutoksia onkin tulossa (mm. muutto ja luokan vaihdos ehkäpä) yritän suhtautua positiivisesti, nukun lomalla ja vietän aikaa tärkeiden ihmisten ja asioiden parissa, rentoudun ja kerrän voimia. Kyllä mä keväästäkin selviydyn, ei tää tän pahemmaksikaan voi tulla (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti